Soita Eurooppaan - mies vastaa

Toukokuun eurovaalit käydään ensimmäistä kertaa eurooppalaisten poliittisten ryhmien valitsemien kärkiehdokkaiden vetäminä. Vaalihevosten tehtävä on antaa ryhmille kasvot ja selkeyttää äänestäjälle, millaista politiikkaa puolueet Euroopassa aikovat tehdä. Euroäänestäjä on ensimmäistä kertaa osallisena ikään kuin EU:n laajuisessa pääministerivaalissa – ryhmien kärkihahmot ovat myös niiden ehdokkaat unionin johtopaikoille.

Valitettavasti näitä johtopaikkoja on näillä näkymin luvassa lähinnä miehille. Euroopan Vihreillä on ainoana poliittisena ryhmänä kampanjakärkinä sekä nais- että miesehdokas. Muissa ryhmissä naisia ei ollut ehdolla edes niiden sisäisissä esivaaleissa.

EU:n toimielinten johtajat eivät toki keskenään päätä siitä, millaista politiikkaa unioni tekee. He ovat kuitenkin avainasemissa edistämään tärkeänä pitämiään asioita. Heidän linjapuheitaan kuunnellaan ja niitä siteerataan. Heille soitetaan, kun muu maailma haluaa saada Euroopan langan päähän. He neuvottelevat unionin puolesta ja edustavat Eurooppaa muualla maailmassa. Kun EU sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2012 Oslossa, puolen miljardin kansalaisen monikulttuuriselle unionille kasvot antoi kolme tukevassa keski-iässä olevaa valkoista miestä.

EU:lla on valtaa edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa Euroopassa. Tasa-arvoasiat eivät kuitenkaan ilmesty unionin agendalle sattumalta – paitsi joskus. Ranska halusi 50-luvulla taloudellisia intressejään suojellakseen perussopimukseen kirjauksen naisten ja miesten tasa-arvoisesta palkkauksesta. Se muodostui myöhemmin merkittäväksi oikeusperustaksi EU:n työelämän tasa-arvoa koskevalle lainsäädännölle.

Feministitutkijoiden[1] mielestä unioni sen sijaan otti askeleen takapakkia tasa-arvossa vuoden 2004 EU:n itälaajentumista edeltäneissä liittymisneuvotteluissa. Tasa-arvokysymyksiä tarkasteltiin yksinomaan osana työ- ja sosiaalipolitiikkaa, vaikka perussopimuksen mukaan sukupuolten välinen tasa-arvo on kaikki EU:n hallinnonalat kattava periaate. Suppea tulkinta jätti ulkopuolelle naisten lisääntymiseen liittyvät kysymykset kuten oikeuden aborttiin, samoin kuin naisiin kohdistuvan väkivallan ja ihmiskaupan. EU:n puolesta neuvotteluja käyneestä komissiosta puuttui vaikutusvaltaisia ”femokraatteja”, jotka olisivat nostaneet tasa-arvoasioita neuvottelupöytiin.

Myös viime vuosien talouskriisi olisi voinut olla mahdollisuus eurooppalaisen tasa-arvon edistämiseen. Vaikka kriisinhallinnan konstit tiedotusvälineissä näyttäytyivätkin usein virtuaalirahan siirtelynä mekanismista toiseen, on loppujen lopuksi kysymys konkreettisesta ja meihin kaikkiin vaikuttavasta asiasta: jäsenmaiden taloudenpidosta ja sen valvomisesta. Se sisältää oikeastaan kaiken yhteiskuntajärjestykseen kuuluvan aina koulutuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä elintarvikkeiden vähittäismyyntiin. Toisin sanottuna paljon mahdollisuuksia puuttua myös siihen, miten jäsenvaltiot huomioivat esimerkiksi sukupuolten välisen tasa-arvon.

Euron pelastaminen vei kriittisimpinä aikoina ymmärrettävästi tilan ja huomion monelta muulta politiikan alueelta.  Sukupuolten välinen tasa-arvo ei kuitenkaan voi olla toissijainen indikaattori, joka odottelee takavasemmalla seesteisempiä aikoja. Tähän kiinnittivät huomiota myös EU-kansalaiset: useimpien mielestä talouskriisi kasvatti naisten ja miesten välisiä palkkaeroja ja lisäsi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa[2]. Kriisin kokonaisvaltaisuudesta huolimatta tasa-arvoasiat nousivat hämmästyttävän vähän esiin. Talouskriisi näyttäytyi miesten kriisinä siksi, että EU-pöydissä lähes kaikki keskeiset toimijat olivat miehiä. Luonnollisesti heidän lausuntonsa ja mielipiteensä dominoivat myös julkista tilaa.

EU-päätöksenteossa keskeisiä toimielimiä - Euroopan komissiota, Eurooppa-neuvostoa tai  euroryhmää - ei ole vielä koskaan johtanut nainen. Euroopan parlamentissa on ollut kaksi ranskalaista naispuhemiestä, Simone Veil (1979) ja Nicole Fontaine (1999). Britti Catherine Ashton valittiin vuonna 2009 EU:n ulkosuhteiden korkeaksi edustajaksi. Siinä on samalla EU:n naisjohtajien historia kokonaisuudessaan.

Euroopan unioni ei voi vuosikymmen toisensa jälkeen toimia itse asettamiensa tasa-arvoperiaatteiden vastaisesti. Kärkipaikoista päättävät jäsenmaiden hallitukset ja Euroopan parlamentti. Niiden kokoonpanoihin vaikuttavat kansalaiset. Eurovaalien äänestysprosentti on laskenut tasaisesti vaali vaalilta samaan aikaan, kun naisedustajien määrä parlamentissa on kasvanut. Naiset äänestävät vaikuttajapaikoille päättäjiä, joihin voivat samastua. Sen pitäisi näkyä ja kuulua.

Kun EU-kansalaiset kerääntyvät syksyllä kuulemaan vastavalittujen EU-johtajien neitsytpuheita, kärkijoukossa puhujanpönttöön nousee toivottavasti myös nainen, mielellään kaksi. Ihan jo siltä varalta, että yhden pitäessä linjapuhetta toinen olisi valmiina vastaamaan, jos Euroopan puhelin samaan aikaan sattuisi soimaan.


Anna-Kaisa Itkonen

Kirjoittaja on EU-asioiden viestintäpäällikkö, jonka kirjoituksessa esittämät näkemykset ovat henkilökohtaisia.

image


[1] Birgit Locher ja Elisabeth Prügl: European Integration Theories, toinen painos. Constitutionalism Web-papers, ConWeb 2/2008.

[2] Euroopan komission teettämä Eurobarometri vuonna 2013.

Lisää sisältöä keskusteluun liittovaltiokehityksestä

Kevään eurovaalit lähestyvät. Yhdeksi keskeisimmäksi teemaksi vaalikeskusteluissa noussee jälleen (kunnallispolitiikan lisäksi) Euroopan unionin liittovaltiokehitys. Samoin ehdokkaat ja äänestäjät jaettaneen selkeyden vuoksi EU:n liittovaltiokehityksen vastustajiin ja kannattajiin. Euroskeptikoihin ja federalisteihin, helppoa.

Vaalikeskusteluissa vastakkainasettelulta ei voi välttyä, mikä tietysti tekee keskustelusta helpompaa. Valitettavasti mystisen liittovaltiokäsitteen ympärillä pyörivälle keskustelulle tulisi antaa E-koodi – niin keinotekoista se on. Liittovaltiokehityksestä on tullut klassinen tyhjä merkitsijä, jonka käyttäjä voi täyttää mielivaltaisesti valitsemallaan sisällöllään.

Tämä on harmi, nimittäin keskustelusta EU:n liittovaltiokehityksestä voisi saada helposti hedelmällisen, jos vain asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä. Olisi kaikkien edun mukaista, että poliitikot ja puolueet täyttäisivät yhden tärkeimmistä tehtävistään edustuksellisen demokratian keskikenttäpelaajina – valistaisivat äänestäjiä. Samalla olisi toivottavaa, että toimittajat sukeltaisivat hieman syvemmälle ”integraatiota vai ei”-journalismissaan.

Mitä liittovaltiolla sitten tarkoitetaan?

Useimmiten ensimmäinen mielleyhtymä liittovaltiosta seilaa Atlantin yli Amerikan Yhdysvaltoihin. Merta edemmäs ei tosin tarvitse tässäkään tapauksessa lähteä kalaan. Esimerkiksi Saksa, Belgia ja rajanaapuri Venäjä ovat liittovaltioita. Kaikki mainitut tosin rakenteeltaan hieman erilaisia.

Liittovaltioille ominaisia ovat niiden kaksi tendessiä. Joko niistä tulee liian keskeltä hallittuja johtaen Nälkäpeli-tarinan henkisesti kapinointiin provinsseissa, ja siten liittovaltion luhistumiseen. Toisena suuntauksena on, että liittovaltio on liian löyhästi hallittu ja pirstaloituu omaan mahdottomuuteensa.

Euroopan unioni on historiallisesti ja maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen rakennelma. Toisin sanoen tämä johtaa siihen, että EU:ta on ajoittain, varsin ymmärrettävästi, vaikea ymmärtää ja analysoida. Käytössä oleva käsite- ja työkalupakki on pitkälti täytetty ”perinteisillä” poliittisilla järjestelmillä ja kansainvälisillä organisaatioilla. Näin tulee olemaan vielä pitkään jatkossakin.

Mitä tärppejä liittovaltiokehitys –keskustelussa olisi sitten hyvä ottaa huomioon, jotta keskustelusta tulisi hedelmällisempi kaikkien kannalta?

Edustuksellisen demokratian kannalta EU:n perustava ongelma piilee siinä, että Euroopan parlamentin kasvaneesta päätöksentekovallasta huolimatta kansalaiset eivät tiedä ketä syyttää, tai palkita EU:ssa tapahtuvan poliittisen päätöksenteon tuloksista. Tässä on kyse paljon vakavammasta puutteesta kuin vain heikosta äänestäjän kuluttajansuojasta.

Liittovaltiomainen poliittinen järjestelmä poistaisi, ainakin periaatteessa, EU:n kasvottomuuden ongelman. Liittovaltiomaisessa EU:ssa päätöksentekijät kunnallistasolta Brysseliin olisivat läpäisseet seulan vaaleissa.

Yleisesti oletetaan, että ”Euroopan Yhdysvalloissa” jäsenvaltiot, eli liittovaltiot, olisivat luovuttaneet suurimman osan päätöksentekovallastaan keskushallinnolle. Liittovaltio ei kuitenkaan välttämättä tarkoita tätä, vaan jopa päinvastoin.

Poliittisen talouden tutkijoiden keskuudessa liittovaltio nähdään usein positiivisena tapana järjestää julkishallinto. Akateemikoille liittovaltiomainen rakenne tosin tarkoittaa usein jotain ihan muuta kuin Eurooppanuoriin värväytyneelle kiilusilmäiselle valtiotieteellisen tiedekunnan fuksille.  

Ihanteellinen liittovaltio monille taloustieteilijöille olisi sellainen, jossa läheisyysperiaate, tuttavallisemmin subsidiareetti, toteutuisi ihan oikeasti. Julkisten palveluiden järjestämiseen osallistuisivat paikallishallinnot, jotka luonnollisesti olisivat parhaiten kärryillä asukkaidensa tarpeista. Keskushallinnolle jäisisivät ne tehtävät, jotka olisivat järkevintä toteuttaa isolla skaalalla, esimerkiksi kauppapolitiikka ja puolustus.

Liittovaltiossa ihmiset liikkuisivat todennäköisesti nykyistä enemmän alueilta toisille, pakottaen liittovaltiot kilpailemaan entistä enemmän veronmaksajista. Kansalaisten äänestäessä jaloillaan julkinen sektori muuttuisi läpinäkyvämmäksi, tehokkaammaksi ja laadukkaammaksi. Ja vaikka kansalaiset pysyisivätkin aloillaan, niin liittovaltio kannustaisi tulosten vertailuun edellä mainituin lopputuloksin.

Euroopan tapauksessa kaikki kansalliset symbolit ja identiteetit olisivat varmasti säilytettävissä katalalta eurooppalaisen identiteetin haamulta.  Eihän Yhdysvaltain liittovaltiomallikaan ole estänyt texasilaista sohvanationalistia tai Brooklynin hipsteriä olemaan vaalimatta omia arvojaan ja identiteettiään. 

Jätettäköön keskustelu liittovaltiokehitykseen liittyvästä tärkeimmästä aiheesta, fiskaalipolitiikasta, eli yhteisistä velkakirjoista, valtioiden välisistä tulonsiirroista yms., vaalikeskusteluihin osallistuville. Toisin sanoen, kysymys kuuluu: ovatko valtionvelan jakaminen ja tulonsiirrot sietämättömämpiä Kreikkaan kuin Pohjois-Karjalaan?

Matias Mäkelä

Jatko-opiskelija,

London School of Economics and Political Science

image

Harjoittelijana Euroopan komission Suomen-edustustossa

Tuoreen Eurobarometrin mukaan yksi kolmesta harjoittelupaikasta on huono ja työnantajat korvaavat usein lähtötason työpaikkoja huonolaatuisilla harjoittelupaikoilla. Komissio ehdotti eilen eurooppalaisia standardeja harjoittelujaksojen laadun parantamiseksi. Lue lisää täältä.

Komission Suomen-edustusto etsii jatkuvasti harjoittelijoiksi korkeakouluopiskelijoita. Yhteydenotot sähköpostilla: COMM-REP-FI-TRAINING@ec.europa.eu

Seuraavaksi edustustossa parhaillaan harjoittelua suorittava oikeustieteen ylioppilas Hanna Kuha kertoo millaisena hän on kokenut tähänastisen työharjoittelunsa. 

Harjoitteluni edustustossa alkoi varsin vauhdikkaasti, kun ensimmäisenä työpäivänäni saavuin Vanhalle ylioppilastalolle keskelle suurta Citizens’ Dialogue – keskustelutilaisuutta, jossa muun muassa komission varapuheenjohtaja Viviane Reding hurmasi minut upealla esiintymisellään. Itse olin tapahtuman ajan hiukan päästäni pyörällä, mutta onneksi vanhemmat harjoittelijat ottivat minut innokkaasti mukaan puuhiinsa kaiken kiireen keskelläkin. Jokainen päivä edustustossa ei tietenkään ole yhtä hektinen, mutta oli mahtavaa päästä heti aluksi mukaan suuremman luokan tapahtumaan.

Jokapäiväinen työtehtäväni edustustossa on mediakatsauksen koostaminen, minkä avulla itsekin pysyn hyvin kartalla siitä, millaiset EU-asiat ovat minäkin päivänä mediassa pinnalla. Muutoin tehtävät vaihtelevat paljon päivittäin ja voivat tulla nopeallakin varoitusajalla. Itse nautin eniten erilaisten kuumien puheenaiheiden tai tapahtumien koostamisesta, analysoimisesta ja kääntämisestä englanniksi. Edustuston harjoittelijat toimivatkin pääasiassa poliittisen raportoinnin yksikössä. Harjoittelijoiden päivää piristää toisinaan myös päivystysvuoro infopisteellä, missä parhaimmassa tapauksessa pääsee kuulemaan kansalaisten mietteitä ja kommentteja EU:n toiminnasta. Erilaiset seminaarit ja tapahtumat tuovat myös oman vaihtelevuutensa harjoittelijan päiviin.

Komission Suomen-edustusto on varsin pieni yksikkö, jossa kaikki työntekijät tulevatkin nopeasti tutuiksi. Perusteettomat mielikuvat ‘jäyhistä EU-virkamiehistä’ haihtuivat muutamassa päivässä, kun tutustuin edustuston nauravaiseen porukkaan. Hommat hoidetaan, mutta iloisella mielin. Myöskin harkkakaverit sattuivat olemaan suorastaan erinomaisen mukavia ja huumorintajuisia. Harjoitteluni edustustossa on myös siinä mielessä ollut helppoa, että opiskelujen suhteen joustoa on löytynyt aina tarvittaessa. Opiskelen Lapin yliopiston oikeustieteellisessä ja huolimatta harjoittelusta Helsingissä, olen syksyn aikana saanut suoritettua varsin kiitettävän määrän opintopisteitä.

Minulle ja monille muille nuorille aikuisille EU-asiat ja ura EU:ssa tuntuvat usein kiinnostavilta vaihtoehdoilta. Käytännön kokemusta EU:n toiminnasta on kuitenkin vaikea saada kovan kilpailun ja paikkojen vähyyden vuoksi. Harjoittelu Suomen edustustossa on mahdollistanut minulle syventymisen komission toimintaan samalla, kun olen vienyt opintojani eteenpäin. Tämä ei olisi onnistunut harjoittelussa Suomen ulkopuolella, mikä sinänsä on varsin kannatettava vaihtoehto. Omaa harjoitteluani on vielä muutama kuukausi jäljellä, mutta jo nyt tunnen nauttineeni ja hyötyneeni harjoittelusta. Ei voi muuta kuin suositella kaikille EU-asioista kiinnostuneille.

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!

Hanna Kuha

Hannan työviihtyyvyyden takaavat työhuoneen seinää kaunistavat joulukoristeet. 

EMU:n sosiaalinen ulottuvuus - sosiaalipolitiikkaa talousunionin siivellä

Euroopan unioni on sisämarkkinaprojekti, jolla on omatunto. Sen yhtenä kantavana ideana on pyrkiä samanaikaisesti sekä taloudelliseen että sosiaaliseen kehitykseen, jolloin kumpaakaan ei voida saavuttaa ilman toista. 

"Euroopan sosiaalinen malli" on tapa ilmaista arvoja, jotka pohjautuvat demokratiaan ja yksilön vapauksiin, mutta myös solidaarisuuteen. Lissabonin sopimus vahvisti työllisyyteen, sosiaaliseen suojeluun, terveyteen, koulutukseen ja syrjinnän estämiseen liittyviä päämääriä. Tavoitteita edistetään Eurooppa 2020 -kasvustrategialla, johon on liitetty myös ilmastopolitiikka.

Sosiaalisen mallin käsite on aina sulautunut siitä puhuvien omaan maailmankuvaan. Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi oli viime vuonna jo kuoppaamassa sosiaalista mallia kriisimaiden osalta, ja pohti täytyisikö niiden luopua ideasta julkisen talouden realiteettien pakosta.

Koventunut talouskuri on tuonut kaivattua jämäkkyyttä kestävän taloudenpidon sääntöjen noudattamiseen. Samalla niukkuusdoktriini on ajanut kriisimaiden sosiaalipolitiikan leikkauslinjalle. Taloudellinen ja sosiaalinen kehitys on eriytynyt, kun tavoitteena on ollut suuntautuminen samaan päämäärään.

Nyt on käynnissä talous- ja rahaliiton jälleenrakennus pankki-, fiskaali- ja talousunionin pohjalta. EU:n keskeisissä toimielimissä on piirretty pohjapiirustukset talousunionin syventymisestä. Talous- ja rahaliiton kautta etsitään uudenlaista sosiaalista ulottuvuutta. Yhteenlinkittyneessä Euroopassa yhden maan työllisyys- ja hyvinvointiongelmat heijastuvat myös muihin.

Komissio julkaisi tänä syksynä odotetun tiedonantonsa sosiaalisesta ulottuvuudesta. Välittömät toimet rakentuvat pääasiassa entisen päälle. Mukana on merkittävä aloite sosiaalisen kehityksen mittareista, jotka aiotaan liittää kokonaistaloudellisen tasapainon “ennakkovaroitusjärjestelmän” yhteyteen.

Kyse ei ole vain tehdyn sosiaalipolitiikan lopputuloksen mittaamisesta, jota toki tehdään jo nyt, vaan mittareiden liittämisestä uudella tavalla työllisyys- ja talouspolitiikan ohjaukseen. Näköpiirissa ei toistaiseksi ole samanlaista rangaistusmenettelyä kuin talouskurissa. Mittarit auttavat ymmärtämään nykyistä paremmin jäsenvaltioiden yhteiskunnallista tilannetta

EU-instituutioiden pitkän aikavälin visoissa on puhuttu jopa itsenäisestä “liittovaltion” budjetista. Sillä tasattaisiin erilaisessa suhdannetilanteessa olevien jäsenvaltioiden eroja esimerkiksi yhteisen työttömyysvakuutuksen kautta. Aikomuksena olisi vahvistaa euron luonnetta optimaalisena valuutta-alueena. Nopeammalla aikataululla haluttaisiin kasata rahoituskapasiteetti, jonka kautta tuettaisiin rakenteellisia talousuudistuksia tekeviä maita.

Ideaan talousunionin syventämisestä kuuluvat myös ajatukset merkittävien talous- ja sosiaalipoliittisten uudistusten etukäteiskoordinaatiosta. Työmarkkina-, vero-, ja eläkereformeja olisi tarkoitus arvioida nykyistä vahvemmin EU-tasolla ennen kotimaassa tehtäviä päätöksiä. Ulkoisvaikutuksiltaan tarpeeksi merkittävien uudistusten määrittely on vaikeaa. Päällekkäisiä ja velvoittavia prosesseja tulee välttää.


Sosiaalipolitiikkaa halutaan kehystää – ja jopa harjoittaa – yhä enemmän talous- ja rahaliiton kautta. Tässä kontekstissa sen merkitys on vaarassa typistyä kulutuskysynnän ylläpitämiseen ja kilpailukyvyn edistämiseen, jotka ovat tärkeitä, mutta eivät ainoita sosiaalipolitiikan tehtäviä.

Nyt kiinnitetään huomiota EMU:n vakauteen ja jäsenmaiden valintojen rajat ylittäviin vaikutuksiin. Pitkän aikavälin visiot sisältävät uudenlaista yhteisvastuullisuutta, johon nykyinen toimivallanjako ei taivu. Näin totesi komissiokin sosiaalisen ulottuvuuden tiedonannossaan.

Asiansa hyvin tai vähintäänkin kohtuullisesti hoitaneet jäsenvaltiot ovat huolissaan kansallisen toimivallan kaventumisesta ja epäilemättä myös rahavirtojen suunnasta jäsenvaltioiden välillä. Lisäksi ohjauksen tavoitteet sekä mahdollisen harmonisaation seuraukset mietityttävät.

Valtioneuvosto julkaisi tänä vuonna selonteon Suomen EU-politiikasta, jossa mm. suositeltiin pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa malliksi muille. Epäilen vahvasti, että talous- ja rahaliiton kautta tapahtuva EU-tason sosiaalipolitiikan edistäminen johtaisi “meidän mallin” edistämiseen. Sosiaaliturvassa on syytä pitää kiinni nykyisestä toimivallan jaosta, jossa jäsenvaltioilla on päävastuu sen rakenteesta, sisällöstä ja uudistamisesta.

Talous- ja rahaliiton jälleenrakennuksesta ei käydä tällä hetkellä juuri minkäänlaista keskustelua kotimaassa. Ensi vuoden europarlamenttivaalien tulisi olla foorumi, jossa EMU:n syventämisestä ja sen seurauksista voitaisiin keskustella.

Janne Pelkonen 

on työeläkevakuuttajat TELA ry:n erityisasiantuntija

Luulo ei ole tiedon väärti

Ilta-Sanomat julkaisi torstaina 31.10.2013 jutun otsikolla ”Näin EU määrää meitä”. Jutussa ihmetellään kuinka Euroopan unioni on täynnä kummallisia pykäliä, sekä kysytään keksitäänkö näitä EU-pykäliä ihan kiusallaan. Seuraavina päivinä myös muut lehdet julkaisivat juttuja siitä kuinka EU alkaa säädellä vessan vetämistä tai kieltää tehokkaat pölynimurit.  

Suomessa ei onneksi sentään ole vielä menty Ison-Britannian meininkiin. Brittiläisessä lehdistössä on mm. esiintynyt väitteitä joiden mukaan maanviljelijöiden olisi hankittava leluja sioilleen ja että vuoristoon olisi asetettava varoituksia jään liukkaudesta. Kuten muistamme, jos juttu kuulostaa liian hölmöltä ollakseen totta, se ei yleensä ole totta. Edes EU:ssa.

 Tässä blogissa kirjoitettiin heinäkuussa ” Kun unionin päätöksenteosta on kyse, vedetään sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa valitettavan usein mutkat suoriksi. Niin käy helposti, kun monitahoinen asia on muutettava nasevaksi otsikoksi tai twiitiksi. ” Samasta asiasta kirjoitti myös Paavo Rautio Hesarissa 7.11. otsikolla ”EU on ampujille vapaata riistaa”. 

Kuvassa kirjoittajan kotoa löytynyttä kieltokamaa.

Ilta-Sanomien esittämään kysymykseen on vastattava, että ei keksitä kiusallaan. ”EU-pykälien” taustalla on tarve tai halu parantaa nykyistä tilannetta vaikkapa kuluttajansuojan, ympäristönsuojelun tai markkinoiden toimivuuden osalta. Haluaisin tarjota muutaman esimerkin.

Klassikkostatuksen omaava kurkkudirektiivi sai alkunsa etujärjestöjen ehdotuksesta ja perustui kansainvälisessä kaupassa käytettyihin standardeihin. Ajatuksena oli yhtenäistää ja yksinkertaistaa standardien käyttöä kilpailun edistämiseksi ja hintojen laskemiseksi.

Imurien kohdalla komission ehdotus pyrkii laskemaan imurien liitäntätehoa. Liitäntäteho on kuitenkin eri asia kuin imuteho. Samanlaiset säädökset ovat vähentäneet jääkaappien, pakastimien ja pesukoneiden energiankulutusta kolmannekseen. Kun energiatehokkuutta parannetaan, tuottavat valmistajat entistä parempia ja vähemmän sähköä kuluttavia laitteita ja kansalaisten sähkölasku pienenee.

Komissio ei myöskään aio pakottaa yksityishenkilöitä tai yrityksiä hankkimaan uusia vessanpönttöjä. Uusien merkintöjen on tarkoitus auttaa kuluttajia, yrityksiä ja paikallisia viranomaisia valitsemaan ympäristöystävällisempiä tuotteita. Vessojen tapauksessa se tarkoittaa pienempää vedenkulutusta. Ympäristö otetaan paremmin huomioon ja kustannukset alenevat.

En usko, että kovin monelle on haittaa paremmasta energiatehokkuudesta, alhaisemmasta vedenkulutuksesta tai pienemmästä sähkölaskusta, saatikka siitä että muovipussien käyttö vähenee. Kaikista eniten näistä hyötyvät kuluttaja ja ympäristö. On myös hyvä muistaa, että jäsenmaiden ja Euroopan parlamentin tulee hyväksyä direktiivit ennen niiden toimeenpanoa.

EU-myyteissä ja väärinkäsityksissä on usein kyse vain puutteellisista tiedoista tai väärinymmärryksistä. Se jos joku on meille eurokraateille vahva viesti siitä, että tiedottamista on mietittävä uudelleen. Kansalaisille ja toimittajille pitää pystyä kertomaan asioista niin, että he ymmärtävät ja tieto on helposti saatavilla. Meidän on osattava viestiä ymmärrettävästi, että aiomme todellakin olla ”suuria suurissa asioissa ja pieniä pienissä”, kuten komission puheenjohtaja Barroso sanoi puheessaan syyskuussa.

Hyvä alku on komission Setting the facts straight -blogi, jossa kumotaan mm. väitteet siitä, että EU olisi kieltämässä vanhoja kirkkoja puuttumasta lepakko-ongelmiin.

Jaakko Ranta

Kirjoittaja on työskennellyt lukioikäisenä kurkkutarhalla

Vastaamme mielellämme lisäkysymyksiin koskien Euroopan unionia tai Euroopan komissiota Facebook-sivuillamme https://www.facebook.com/euroopankomissiosuomessa tai Twitterissä @EUkomissio. Myös Europe Direct-palvelu vastaa EU:ta koskeviin kysymyksiin kaikilla EU-kielillä. http://europa.eu/europedirect/index_fi.htm

Språk är en rikedom

Det finns 24 officiella språk i EU. Som EU-medborgare kan du kommunicera med EU-institutionerna på vilket som helst av dessa språk och få svar på samma språk. Alla EU-rättsakter publiceras på de officiella språken (utom på iriska).

I Europaparlamentet har de folkvalda också rätt att tala vilket som helst av de officiella EU-språken. Det är en viktig demokrati- och jämställdhetsfråga.

Utöver de officiella språken finns det över 60 regionala språk eller minoritetsspråk i EU som talas av cirka 40 miljoner människor. Här finns baskiska, frisiska, jiddisch, katalanska, samiska och walesiska. EU finansierar initiativ som ska skydda och främja minoritetsspråk.

En opinionsundersökning från 2012 visar att européerna är mycket positivt inställda till flerspråkighet. 98 procent anser att goda kunskaper i främmande språk är viktigt för deras barns framtid. 88 procent anser att de själva har nytta av kunskaper i andra språk än modersmålet. 72 procent stöder EU:s mål att alla ska lära sig minst två främmande språk och 77 procent tycker att bättre språkkunskaper borde vara en politisk prioritet.

Att lära sig ett språk konkurrerar inte med inlärning av ett annat språk. Tvärtom visar vetenskapliga undersökningar att ju fler språk man kan, desto enklare blir det att lägga ett nytt språk till paletten. Det effektivaste sättet är att låta barn lära sig främmande språk redan som små. Det har visat sig att detta leder till både snabbare språkinlärning och fördjupade kunskaper i modersmålet.

Ett av målen för EU:s flerspråkighetspolitik är att alla i EU ska tala (minst) två språk utöver sitt modersmål. Kunskaper i främmande språk underlättar förståelsen för andra kulturer, vilket är oumbärligt för oss som lever tillsammans i ett flerspråkigt och multikulturellt Europa. Betydelsen för konkurrenskraften är uppenbar.

Flerspråkighet är vardag i många länder, se t.ex. på Kanada, Schweiz och Belgien. Eller Luxemburg, där barnen lär sig t.o.m. tre språk: luxemburgska, tyska och franska.

Av hävd är vi stolta över vår välfungerande tvåspråkighet i Finland. Svenskans ställning grundar sig på vår närmare 800-åriga gemensamma historia. Undervisning om de nordiska ländernas historia och vår gemensamma värdegrund får inte glömmas bort. En nation bör känna sin historia. Det nordiska nätverk som byggts upp inom statsförvaltingen under decennier borde utnyttjas bättre. Det har föreslagits att man kunde införa ett mentorprogram inom förvaltningen och i näringslivet för att överföra kunskap och erfarenheter till yngre generationer. En av orsakerna till att svenskan infördes som ett obligatoriskt språk var att ge också finskspråkiga möjlighet att lära sig de båda inhemska språken och därigenom lika möjligheter på arbetsmarknaden.

Också samiskan har officiell status i vissa kommuner i Finland och är fötjänt av allt stöd det kan få.

Språk väcker allt som oftast starka känslor – både för och emot. Det är helt naturligt, det är en så väsentlig del av vår identitet. Men jag ser ingen orsak till att sätta språk mot varandra – att lära sig ryska eller andra språk vars betydelse stiger, t.ex. kinesiska eller spanska är inte alternativ som utesluter varandra. Jag hoppas vi kan begrava den illa klingande tvångssvenskan och istället lyfta fram ett uttryck vi använde tidigare – språk är en rikedom.

Gun-Britt Tirri jobbar som översättare

Infrastruktuuriin on investoitava jotta tiejärjestelmä ei halvaannu

Euroopan auto- ja kuorma-autoteollisuus sekä maantietavaraliikenne ovat elintärkeitä yhteiskuntamme sosiaaliselle ja taloudelliselle rakenteelle, ja niiden avulla miljoonat EU-kansalaiset voivat matkustaa ja tuhannet yritykset menestyä.

Tieliikenteen ympäristöön aiheuttamien kielteisten vaikutusten rajoittamisessa on edistytty huimasti. Kahden vuosikymmenen aikana uusien ajoneuvojen päästöt ovat vähentyneet dramaattisesti. Siitä huolimatta tieliikenne on edelleen suuresti vastuussa ilman pilaantumisesta.

Alan toisena haasteena ovat ruuhkat ja niiden vaikutukset kilpailukykyyn. Euroopan tieverkosto on venytetty kapasiteettinsa äärirajoille. Jos asialle ei tehdä mitään, liikenneruuhkat voivat pian halvaannuttaa EU:n tieverkostoon. Lisäksi infrastruktuurin laatu heikkenee, ja sen ylläpitämiseksi tai päivittämiseksi ei ole riittävästi varoja. Näillä aloilla on kiinnitettävä huomiota liikenteen talous- ja ympäristötehokkuuteen.

Euroopan komissio on jo ryhtynyt toimiin ja esittänyt muutoksia raskaiden tavarankuljetusajoneuvojen enimmäispainoja ja -mittoja koskeviin sääntöihin. Tarkoituksena on parantaa kuorma-autojen talous- ja ympäristötehokkuutta aerodynaamisemman suunnittelun avulla. EU:n valmistajat voisivat suunnitella ja tuottaa ”tulevaisuuden rekan”, jota voitaisiin myydä maailmalla globaalina vertailukohtana. Nämä kuorma-autot voisivat myös parantaa liikenneturvallisuutta.

Kaikki osapuolet voittavat. Liikennöitsijät lisäävät taloudellista tehokkuuttaan. Kuorma-autojen päästöt pienenevät ja liikenneturvallisuus parantuu. Eurooppalaiset kuorma-autovalmistajat saavat arvokkaan liiketaloudellisen tilaisuuden säilyttää maailman markkinajohtajuus.

Yksi suurimmista ongelmista on se, ettei liikenteen infrastruktuuriin investoida tarpeeksi. Alan julkiset investoinnit ovat jumiutuneet 1990-luvulle, kun joissain Euroopan osissa on vielä rakennettava puuttuvaa infrastruktuuria. EU, joka joskus oli maailmanlaajuinen esimerkki infrastruktuurin laadusta, on jäänyt investoinneissa jälkeen. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun Kiina käyttää teihin enemmän rahaa kuin EU.

Kunnossapitomäärärahojen suurilla leikkauksilla on ollut kielteinen vaikutus teiden kunnossapidon tasoon useimmissa EU-maissa. Kyse on elämästä ja kuolemasta. Emme saisi unohtaa, että liikenneturvallisuuteen vaikuttaa suoraan se, miten EU:n teitä korjataan, etenkin siltojen ja tunnelien osalta.

Eurooppa tarvitsee sujuvia ja hyvin ylläpidettyjä liikenneyhteyksiä talouskasvun vauhdittamiseksi, uusien työpaikkojen luomiseksi ja siksi, että sen miljoonilla kansalaisilla ja yrityksillä pitää olla saumaton pääsy EU:n sisämarkkinoille. Infrastruktuuriverkko alkaa murentua ilman investointeja. Pikakorjaukset eivät pian riitä pitämään teitä ja siltoja kulkukelpoisina, jolloin tarvitaan perusteellista korjausrakentamista. Mitä pidemmäksi aikaa jätämme asian sikseen, sitä enemmän se maksaa pitkällä tähtäimellä.

Euroopan tiet myös ruuhkautuvat yhä pahemmin. Ensi näkemältä ilmeisin ratkaisu olisi laajentaa verkostoa. Todellisuudessa se ei kuitenkaan ole mahdollista, ainakaan Euroopan läntisessä osassa, ensinnäkin siksi että siihen ei ole varoja. Ja vaikka rahaa tähän olisi, ratkaisu ei olisi kestävä, koska lisäkapasiteetti vain lisäisi kysyntää ja neutraloisi ruuhkan tilapäisen helpottumisen. Ruuhkien tällä hetkellä Euroopan yrityksille ja kansalaisille aiheuttamien kustannusten määrä vastaa yhtä prosenttia koko EU:n vuotuisesta BKT:sta.

Pitkällä tähtäimellä ruuhkiin voidaan vaikuttaa vain vaikuttamalla ihmisten käyttäytymiseen. Tiet tukkeutuvat aamun ja iltapäivän ruuhkahuippujen aikana, mutta muulloin niiden kapasiteettia jää suuresti käyttämättä. Jos saisimme suostuteltua riittävän määrän ihmisiä käyttämään teitä eri aikoina sekä käyttämään yhteiskuljetuksia ja jos tavarantoimitukset tehtäisiin myöhään illalla tai aikaisin aamulla, ruuhkat helpottaisivat.

Kohdennetut hintakannustimet ruuhka-ajan maksujen muodossa voisivat helpottaa käytöksen muuttamista. Ne olisi otettava mukaan laajempaan liikenteen rahoittamista koskevaan strategiaan. Se olisi paitsi tehokkaampaa, myös reilumpaa: käyttäjän, eikä vain veronmaksajan, tulisi osallistua oikeudenmukaisella osuudella rakentamis- ja ylläpitokustannuksiin. “Käyttäjä maksaa” -periaatetta sovelletaan nyt jo rautatie- ja lentoliikenteessä – joten ei ole syytä miksi tieliikennettä pitäisi kohdella eri tavoin. Vastaavasti käyttäjän tulisi voida käyttää infrastruktuuria, jonka laatu on asianmukainen.

Maantietavaraliikennemarkkinoilla on toisenlaiset haasteet. Kyseessä on yksi sisämarkkinoiden harvoista palvelualoista, jonne pääsy on edelleen rajoitettu. Se estää talouden tehokkuutta ja on sisämarkkinoiden hengen vastaista. Tällä hetkellä kuljettajat eivät voi ottaa kuormia kun niitä ilmaantuu tarjolle, mikä vaikeuttaa tarjonnan ja kysynnän yhteensovittamista.

Yrityksiä suojataan keinotekoisesti kilpailulta kansallisilla markkinoilla käyttämällä sääntelyesteitä. Sääntöjä olisi yksinkertaistettava, jotta voidaan varmistaa, että niitä noudatetaan tehokkaammin, vaikuttavammin ja johdonmukaisemmin koko EU:ssa. Myöhemmin tänä vuonna komissio esittelee raportin tilanteesta markkinoilla.

Odotamme mielenkiinnolla yhteistyötä Euroopan parlamentin ja neuvoston kanssa aloitteidemme menestymiseksi. Se on elintärkeää Euroopan maantieliikenteen tulevaisuudelle.

Matthias Ruete on Euroopan komission liikenteen ja liikkumisen pääosaston pääjohtaja. 

Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran tällä sivulla. 

Euroopan uusi lähdekoodi

Koodi on 2000-luvun lukutaitoa. Yhä isompi osa maailmasta pyörii ohjelmistojen päällä. Googlen, Facebookin ja Amazonin kaltaiset firmat muutavat arkeamme hämmästyttävää vauhtia. 

Silti tuntuu, että teknologia on tänä päivänä Euroopassa uhka, joka tuhoaa työpaikat ja näivettää kulttuurin. Muutos sanellaan muualta: kiinalaisissa tehtaissa ja kalifornialaisissa ohjelmistokehitysyrityksissä päätetään mihin suuntaan maailmaa viedään. Ja koodaaminen, se on yksinäistä, tylsää tai vähintäänkin ulkoistettavissa Intiaan. 

Todellisuudessa Euroopan komissio on laskenut, että vuoteen 2015 mennessä Euroopassa jää osaamispulan takia täyttämättä 900 000 ICT-alan työpaikkaa ja komission digitaalistrategian täysimääräinen toteutuminen loisi yli 4 miljoonaa uutta työpaikkaa. 

Jotta Eurooppa pärjää mukana, on tärkää saada yhä laajempi joukko innostumaan niistä mahdollisuuksista, joita teknologia tarjoaa. Koodaaminen ei ole vain kaavamaista matematiikkaa, vaan tapa ilmaista itseään. Työtä tehdään tiimeissä. 

Lopulta JavaScriptin ja ranskan kieliopin opettelussa on vähän eroa. Silti edelleen harva nuori nainen päätyy koodaajaksi teknologiastartuppiin, vaan niitä maailmaa mullistavia yrityksiärakentaa usein pieni, kapeanäköinen joukko nuoria miehiä. 

Internetin historiaa kirjoitetaan vielä. Uskon, että suomalaisuus antaa meille voimakkaan kulttuuri- ja arvopohjan rakentaa ihan uudenlaista ohjelmistokehityskulttuuria koko Euroopalle. Me emme etsi vain lokaaleja maksimeja, tai korjaa pieniä, hedonistisia ongelmia.  Suomessa on aina osattu tehdä itse, mutta yhteistä. Täällä keksittiin talkoot, pystytettiin rintamamiestalot ja perustettiin neuvolajärjestelmä. Suomalainen talkooperinne näkyy myös teknologiassa. Koko internetin selkärangan muodostavat suomalaistaustaiset MySQL, SSH, IRC, Git ja Linux rakennettiin avoimiksi. Meidän tee-se-itse-kulttuurimme auttaa lopulta kaikkia.

Linda Liukas, Suomen Digital Champion sekä tytöille 130 kaupungissa koodausta opettavan Rails Girls liikeen perustaja.

Euroopan Komission puheenjohtaja Barroso ehdotti keväällä 2012, että jokainen jäsenmaa nimittäisi digitaaliasioiden lähettilään (”Digital Champion”). Digital Champion on henkilö, joka pyrkii aktivoimaan koulutussektoria, yritysmaailmaa ja järjestösektoria jäsenmaan kansalaisten tietoyhteiskuntaosallisuuden parantamisessa ja levittämään kyseistä sanomaa esimerkiksi median kautta. Komissio käynnisti 4-5 maaliskuuta digitaalialan yhteisen suuren koalition, joka on avoin kaikille, jotka haluavat tukea yhteisiä pyrkimyksiämme. Komissio ottaa vastaan sitoumuksia esimerkiksi uusista työ- ja työharjoittelupaikoista, koulutuspaikoista, ja  yliopistojen ilmaisista verkkokursseista. http://ec.europa.eu/digital-agenda/digital-agenda-europe

image

Tietosuojan uudistus vai déjà-vu?

EU komissio antoi v. 2012 tietosuojalainsäädännön uudistamista käsittelevän ehdotuksen, josta kehittyi vajaassa kahdessa vuodessa uutiskynnyksen useaan otteeseen ylittänyt ilmiö.   Voidaan todeta, että unionin lähestyvistä parlamenttivaaleista huolimatta lainsäädännön päivittämistä 2.0-muotoon on yhä lupa odottaa. Vaikka tämä edellyttää toimenpiteitä mm. yrityselämältä, vaikuttaa myös siltä, että pääosa sääntelyn lähtökohdista säilyy ennallaan.

Komission ehdotukselle oli tarvetta. Tutkitusti harvalla kuluttajalla oli ehdotuksen laatimisen aikaan täysi kontrolli tai tietoisuus omien tietojensa käsittelystä erityisesti internetpalveluissa. Tietojenkäsittelyn volyymi eri sektoreilla oli sitä vastoin kasvanut. Oli kysyntää unionin laajuiselle sääntelylle, joka huomioisi sekä kuluttajien asemassa että teknologiassa henkilötietodirektiivin voimaantulon (1995) jälkeen tapahtuneen kehityksen. Tämä kehitys käsitti esim. tietoturvaan ja verkkorikollisuuteen sekä kuluttajien luottamukseen ja sähköiseen kaupankäyntiin liittyviä teemoja, jotka nostettiin osaksi EU:n digitaalista agendaa. Tarve uudelle sääntelylle konkretisoitui nyt käsiteltävänä olevassa ehdotuksessa yleiseksi tietosuoja-asetukseksi ja sitä täydentäväksi direktiiviksi, jotka ovat henkilötietodirektiivin säätämisen jälkeen massiivisin tietosuojasääntelyn yhtenäistämiseen tähtäävä projekti.

Lainopillisesta näkökulmasta asetusehdotus täsmentää nykyistä lainsäädäntöä henkilötietodirektiivin logiikan mukaisesti korostaen tietoja käsittelevien vastuuta rakentaa toimintansa lainmukaiseksi ja todentaa tämä. Se sisältää jo suomalaiselle tietosuojalainsäädännölle tuttuja periaatteita ja näistä johtuvia velvoitteita kuten oletusarvoisen ja sisäänrakennetun tietosuojan vaatimukset. Asetus loisi uuden tietosuojavastaavien ammattikunnan, joka on Suomessa syntynyt jo terveydenhuollon alalle. Se perustaisi asetuksen yhdenmukaisesta soveltamisesta vastaavan Euroopan tietosuojaneuvoston, joka tällä hetkellä tunnetaan Suomessa tietosuojalautakuntana.

Samalla ehdotus toimisi digitaalisen sisämarkkinapolitiikan välineenä. Asetus kehittäisi tietosuojasääntelyn rajat ylittäviä vaikutuksia myös EU:n ulkopuolisiin tahoihin kuten Yhdysvaltoihin. Se säätäisi nk. yhden luukun periaatteesta, jonka mukaan tietyn rekisterinpitäjän valvonnasta vastaisi yksi viranomainen. Se tehostaisi myös viranomaisten yhteistyötä, toimivaltaa ja säätäisi jopa velvollisuudesta sakottaa asetusvelvoitteita laiminlyöneitä toimijoita.

Asetustekstin lopullinen sisältö on vielä työn alla. Sitä käsitellään sekä Lissabonin sopimuksen seurauksena asemaansa vahvistaneessa Euroopan parlamentissa että neuvostossa. Siinä missä parlamentin raportoijan Jan Albrechtin esittelemä versio asetuksesta on ollut selkeästi kuluttajalähtöinen, neuvosto on ajanut joustavampaa ja riskilähtöisempää sääntelyä. Valmisteluun ovat kuitenkin vaikuttaneet myös poliittiset teemat kuten viime kesänä julkisuuteen tullut Yhdysvaltojen PRISM-ohjelma, joka on ollut esillä mm. Saksan sisäpolitiikassa vaatimuksina tietosuojan tiukentamisesta. Jää nähtäväksi, miten tämä muokkaa asetustekstin lopullista ulkoasua.

Parlamentin ja neuvoston vahvistettua omat kantansa uudistuksesta neuvotellaan niiden sekä komission kesken epämuodollisissa trilogineuvotteluissa, joiden pitäisi alkaa lokakuun aikana. Uudesta tietosuoja-asetuksesta on tarkoitus sopia vuoden 2014 alkuun mennessä. Uudistuspaketin laajuus, siihen tehdyt yli 3000 muutosehdotusta ja vahvat poliittiset intressit paketin yksityiskohdista ovat kuitenkin pitkittäneet uudistusta.

On ilmeistä, että ehdotuksen tausta ja pääasiallinen sisältö huomioiden tietosuoja periaatteena ei näytä muuttuvan. Sen yksityiskohdat sisältävät silti kaikkien toimijoiden kannalta olennaisia uudistuksia, joille itsessään on yhteiskunnallinen tilaus. Ennen kaikkea uudistukset edellyttävät yrityksiä panostamaan sääntelyn noudattamiseen. Olisi toivottavaa, että tämä panostus toimisi samalla myös kilpailuvalttina.

 

Iiro Loimaala

Ylitarkastaja

Tietosuojavaltuutetun toimisto


Lisätietoja:

Komission tietosuojauudistusta käsittelevä sivu

EUR-lex ja EU:n tietosuojalainsäädäntö

Tietosuojavaltuutetun toimisto

EU:n ja Yhdysvaltojen kauppaneuvottelut – suuria mahdollisuuksia pienille yrityksille

Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen neuvottelut kauppa- ja investointikumppanuudesta koskettavat myös pk-yrityksiä. Jos neuvottelut onnistuvat, kaupankäynti helpottuu ja kannusteet yritysten kasvulle sekä kansainvälistymiselle paranevat olennaisesti.

Suomalaisista ja eurooppalaisista yrityksistä 99,8 % on pk-yrityksiä. Yritysten henkilöstöstä miltei 70 % ja liikevaihdostakin jo liki 60 % tulee pk-sektorilta. Tulevaisuudessa yrittäjyyden ja pk-sektorin merkitys talouden kasvuedellytysten luojana ja työllisyyden turvaajana korostuu entisestään. Sen vuoksi on tärkeää, että politiikkatoimet paikallisella ja valtakunnallisella tasolla sekä EU:ssa ja kansainvälisessä yhteistyössä tasoittavat tietä pk-yritysten menestykselle.

Sopimusneuvottelut merkitsevät historiallista mahdollisuutta parantaa yritysten toimintaolosuhteita Atlantin molemmin puolin. Neuvottelujen tausta-aineistot osoittavat, että sopimuksen toteutuminen tuottaisi merkittävän kasvusysäyksen talouksillemme.

Pk-yritysten kannalta monimutkainen sääntelyjärjestelmä on yrittäjyyden, kasvun ja kansainvälistymisen este. Kaikki esteet eivät tietenkään johdu lainsäädännöstä, mutta olennaista on huolehtia siitä, että yhteiskunnallinen päätöksenteko pikemmin kannustaa kuin haittaa yritysten toimintaa. Hyvinvointiakaan ei ole, ellei ole menestyviä yrityksiä. Tämä läksy on pitkälti opittu, nyt on kyse siitä, kuinka oppeja sovelletaan käytäntöön.

On selvää, että säännösten yhteensovittaminen helpottaa erityisesti pienten yritysten toimintaa markkinoilla. Mitä monimutkaisemmat järjestelmät ovat, sitä korkeammat ovat kynnykset kansainvälistyä. Sääntelyjärjestelmien aiheuttamat suhteelliset kustannukset ovat suurimmat pienille yrityksille. Lainsäädännön yhdenmukaistaminen helpottaisi yritysten elämää ja olisi johdonmukainen jatko sille toiminnalle, jota EU:ssa on jo tehty.

EU on osannut luoda iskeviä periaatteita sille työlle, jonka tavoitteena on sääntelyn laadun parantaminen. Niistä tärkein on Think small first eli Ajattele pientä ensin –periaate. Tämän periaatteen on hyvä ohjata myös EU:n ja Yhdysvaltojen neuvotteluita. Ajattelemalla pientä voidaan saavuttaa jotain suurta. 

Jussi Järventaus

Toimitusjohtaja, Suomen Yrittäjät